torstai 5. joulukuuta 2013

Sitruuna-inkivääritee

Itsenäisyyspäivän aatto. Vielä 10 vuotta sitten mua ei olisi saanut millään pysymään kotona. Nyt istun kotona ja juon sitruuna-inkivääriteetä. Näin ne ajat muuttuu. Vaikka en juuri kaipaa noita bileaikoja, olen tyytyväinen että se vaihe on eletty.

Asiakkaan kanssa tuli tällä viikolla käytyä kaupassa ja puhuimme siitä, kuinka monesti tulee ostettua vaan ne perinteiset, itselle tutuimmat ainekset kaupasta. Niinpä ajattelin alkaa kirjoitella näitä omia ruokajuttuja taas jos joku niistä saisi jonkun uuden idean viikon ruokalistaansa.
Mistä puheenollen: syksy on ollut aivan kamalan hektinen ja olen taiteillut jaksamisen rajoilla lähes kokoajan. Emme ole jaksaneet tehdä valmiiksi viikon ruokalistaa ja minusta se on äärimmäisen stressaavaa. On niin paljon helpompi käydä kerran-kaksi viikossa kaupassa ja tietää mitä tänään syödään kuin päivittäin pohtia mitä ruokaa kaapista löytyy. Itsellä varsinkin on toisinaan kellon tuijottamista myös syömisen kanssa että jaksan ohjata tunteja mahdollisimman hyvissä voimissa.

Mutta näillä ollaan menty. Ensi viikon jälkeen helpottaa, sitten taas takaisin normaaleihin rutiineihin.



Sitruuna-inkivääritee:
- Keitettyä vettä
- Tuoretta inkivääriä pieninä paloina tai raasteena
- Sitruunaa 
- Halutessasi lisää hunajaa

Kaikki ainekset mukiin, anna hautua 4-5min ja nauti (voit tuntea kuinka terveys siirtyy samantien kehoosi :D ). Kokeile myös lisätä sekaan chiliä.

Inkivääriä käytetään moniin sairauksiin, mm. flunssan ehkäisyyn ja hoitoon mutta en löytänyt yhtään luotettavaa suomenkielistä lähdettä jota olisin voinut käyttää ja lisätä tähän terveysvaikutuksia. Jokainen Googlatkoon itse :) 

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti