sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kanawokki kiireiseen päivään

Arkiruoka. Lapsiperhe. Harrastukset ja aikataulut. Miten sitä voisi ehtiä tekemään jotain terveellistä ruokaa? Sehän on mautonta ja kallistakin.

Väitän toisin. Meidän neljähenkisen perheen viikon ruoat (sis. aikuisten lounaat ja välipalat töissä) maksaa n.80-100€ viikosta riippuen. Siis 20-35€/hlö. Meillä syödään joka päivä marjoja ja kasviksia. Mitään ei osteta valmiina. Nakkeja kerran kuussa jos sitäkään. Ei mielestäni kovin kallista. Olen viikonloppuna tehnyt ruokalistan sen mukaan että pystyn tekemään alkuviikon ruoat mahdollisimman valmiiksi, jotta arkena pojat pääsevät syömään mahdollisimman pian kotiin tultuaan. Itse kotiudun yleensä vasta illalla ruoka-ajan jälkeen.

Jos arkena ahdistaa ja ruoaksi ehtii vain lämmittää kuraläpän tai jotain muuta einestä, kokeile joskus vaikka tätä.

Kellotin ruoanlaiton siitä hetkestä kun laitoin kanoja varten pannun kuumenemaan, kasviksia en ollut vielä kuorinut enkä leikannut kanafileitä paloiksi. Koko ruoan teko kesti 23 minuuttia. Jos pilkot kasvikset edellisenä päivänä, pääset vielä lyhyemmällä ajalla.


Ainekset:

  • 200-400 g kanafilee suikaleita
  • 2 porkkanaa
  • sipuli
  • punainen paprika
  • 100g vihreitä papuja
  • 2 rkl cashew pähkinöitä
  • 1 tl suolaa
  • 1-2 tl paprikajauhetta
  • 1 rkl Oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria 
  • tuoretta inkivääriä
  • Sitruunan tai limen mehua
  • Vettä
  • Maizenaa

Lorauta oliiviöljy kuumalle pannulle. Paista kanat läpikypsiksi, lisää suola ja muut mausteet. Tänään oli paprikajauhepussi hukassa, joten käytin currya, cayennepippuria ja chilijauhetta sekä n.2cm kuivattua chiliä. 
Pilko porkkanat ja sipulit ohuiksi siivuiksi ja lisää ne pannulle.


Pilko paprikat paloiksi, raasta inkivääri pieneksi ja lisää ne sekä sokeri pannulle.  
Purista sekaan sitruunan tai limen mehua (itse puolitan sitruunan ja puristan siitä suoraan). Jos ruoka vaikuttaa turhan kuivalta, lisää hieman vettä.

Lisää vielä cashewpähkinät ja lopuksi pavut. Meidän pavut oli vähissä niin käytin herneitä myös. Mielestäni tämä ruoka ei välttämättä tarvitse kanaa JA pähkinöitä, voit käyttää pelkkiä pähkinöitäkin tai jättää ne kokonaan laittamatta jos käytät kanaa.

Kun porkkanat tuntuvat menevän helposti paistinlastalla rikki mutta niissä on vielä rakennetta, ruoka alkaa olla valmista.

Laita ruoan sekaan Maizenaa jos haluat saada hieman kiiltoa ja kastikkeenomaisuutta wokkiin.

Näin. 23 minuuttia. Omaan hyvinvointiin voi panostaa myös hyvällä ja ravitsevalla ruoalla. Pienillä valinnoilla saat loppujen lopuksi isoja muutoksia aikaan.

Leppoisaa arkea toivottaa,
Kirsi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti